Huotarinen Veikko


Kertomakirjallisuus

Kun tikka takoi. Ilias 2004

Ladaa ostamassa : novelleja. Ilias 2006

Opinsauna autuas aina : novelleja. Ilias 2007

Vienan siniseen karhusaloon : runoilijaodysseia. Ilias 2008

Kyläkauppias, Paavali ja Stalin. Ilias 2010

Elämä viriää raunioilla. Ilias 2011

Olona - rajapapin rakastettu. Hai 2012

Rakkaani on muistisairas. Hai 2013

Olona : rajapapin kuherruskuukausi. Hai 2014

Olona : rajapapin jaakobinpaini. Kirjokansi 2017

Runot

Vienankarjalainen rapsodia. Verso 2002

Karjalan kunnailla : proosarunoja perestroikan alkuajoilta. Omakustanne 2013

Viattomien surmavirret. Kirjokansi 2015

Pyhiivaeltaja Athosvuorella ja Kreetan keväässä : proosarunoja. Books on Demand 2015

Madjaarien parissa : proosarunoja. Books on Demand 2016

Kuolinhuuto. Kirjokansi 2016

Tekstit kokoomateoksissa

Ystävällisin terveisin : Opettaja-lehden novellikilpailun parhaimmistoa. Opettajien kustannus 1982

Lastuja. (Toim. Kanerva Tuominen) Ukri 2011

Tuottavuusloikka : Ukri ry:n 60-vuotisjuhla-antologia. (Toim. Jussi Hyvärinen). Ukri 2016

Muu tuotanto

Runoja ja proosaa kulttuurilehti Careliassa (Petroskoi), lehtijuttuja mm. Karjalan Heimossa, Ylä-Karjalassa, Ylä-Kainuussa, Karjalassa, Karjalan maassa, Karjalaisessa, Karjalan sanomissa ja Vienan Karjalassa.

Jutuista ja puheista koottu kirja:

Jutun siruja itärajalta ja sen takaa, jolloin puhalsivat vielä vapaat tuulet : lyhytproosaa. Omakustanne 2014

Minusta

Juureni ovat Vienan Karjalasta. Isäni syntyi Vuokkiniemen Kivijärvessä, äitini Uhtuan Jyvöälahessa. He pakenivat vallankumousta ja löysivät toisensa Suomussalmella, missä synnyin 1937. Ehdin toimia opettajana 35 vuotta ennen siirtymistä eläkkeelle. Nyt minulla on vasta aikaa kirjoittaa, kulkea itärajan takana, auttaa siellä asuvaa köyhälistöä, kuljettaa tavaraa ja ruokaa, tutustua lähemmin omiin juuriin. Karjalan tasavallasta olen vielä löytänyt lämmintä inhimillisyyttä, henkeviä ihmisiä, syvällistä sivistystä. Alueen alkuperäinen luonto minua kiinnostaa. Arvostelen sumeilematonta luonnon tuhoamista. Kotona Nurmeksessa kirjoitan. Kesät vietän Pielisen rannalla huvilalla. Asun aitassa, soutelen "tervalastulla", haaveilen. Saunon, luen, sävellän. Vaimo valmistaa upeita aterioita kalasta. "Karjalan maa, satujen maa" – Toivon, että luontomme säilyy. Se on korvaamaton aarteemme.

Tekstiote

Villeä värisytti; vatsanpohjaansa kouraisi pelko. Uskaltaisikohan katsoa. Jos katsoisi, ilmestyisi veli aina kuolleena näkyviin. Jos jättäisi katsomatta, jälkeenpäin harmittaisi. Hän päätti olla rohkea. Äiti suorastaan kiirehti ruumiin ääreen.
Reunimmaisen arkun päällyspaperia vähän raotettiin. Siinä hän lepäsi, rakas Kalle-veli. Hänen kasvonsa olivat luonnottoman kalpeat. Oikealle poskelle oli kerääntynyt verilautumia. Vasemman posken sivulla reiässä oli pumpulitukko, jossa näkyi yhä hyytynyttä verta. Isä osoitti sormellaan reiän kohtaa ja sanoi:
- Siihen osui ta sen takie hengen lakki.
Äiti niiskutti, itki äänekkäästi, puhui pojalleen kuin matkalle lähtijälle:
- Kun nyt lähet taivahan matalle, miun mansikkaisein, olkoon miun ottamaisein siunattu joka jalka-askele, miun armahaisein, siunattu tuuli päälläsi, miun sirkkulaisein. Siunattu joka vesipisara mi lankeu siun kasvoillesi, miun karpaloisein.
Pikku lotat purskahtivat äidin tavoin äänekkääseen itkuun. Heistä tuntui hyvin hellyttäviltä äidin lausumat lähtösanat. He eivät voineet itkemättä niitä kuunnella, vaikka heitäkin oli yritetty opettaa, ettei saisi omia tunteitaan paljastaa omaisten seurassa.
Pastori veti suojapaperin paikoilleen ja sanoi:
-Kalle kuoli sankarina. Hänet haudataan sankarimaahan yhdessä rintamalla kaatuneiden kanssa. Sen me olemme jokainen hänelle velkaa.
Vakavina palattiin maan alta hämäristä päivänvaloon. Pääoven luona pihamaalla pysähdyttiin. Äiti sanoi seurueelle:
- Mie toin matassa lakanakankaan ta puksut pokonniekalla. Missä mie soan hänet pessä ta puettoa?
- Hän tahtoo itse pestä poikansa ruumiin, selvensi isä puhetta.

***

Lottatytöistä vanhin sanoi heti reippaasti:
- Antakaa meille se kunnia, että me pesemme ja puemme ja asetamme teidän rakkaanne arkkuun. Me olemme täällä ihan sitä varten. Teillä itsellänne on jo muutoinkin huolta tarpeeksi.
Äiti ojensi lotan käteen lakanavaatteen, ristin ja ikoni. Isän pikku salkusta etsittiin esiin vainajan puhdas alusvaatekerta.
Pukekkoa pokonniekka kuolinvaatteisih, kun oletta hänet pesseet. Siitä kun krobuh hänet lasetta, pankoa kuoliella risti kaklah ta opresa rintua vassen.
- Oletteko te venäjänuskoisia? kysyi sotilaspastori äänessään hieman ivallisuutta.
- Mie vain, äiti vastasi. Muut vaihto lutterin kirikköh. Kallekin vaihto tuaton kera rissit.
- Sepä hyvä, huokasi pappi helpottuneesti. - Sittenhän voimmekin haudata pojan kirkkokaavamme mukaan.
- Muistakkoa, ettei pie naklata krobun kantta nieklasilla kiinni. Pankua vain puunieklat löysällä, jotta poikain piäsöy ulos, kun tulou shrasnoi suuto, kehoitti äiti.

[Kun tikka takoi. Ilias 2006, s. 126-127]


"Jos Luoja siunaustaan,
ei anna töillesi,
on turhaa ponnistusta,
sun kaikki rientosi"


Syntynyt

1937 Suomussalmi

Asuinpaikka

Nurmes vuodesta 1988

Perhesuhteet

Naimisissa

Meriitit

Hopeinen ansiomerkki opettajantyöstä

Pohjois-Karjalan kirjailijayhdistys Ukri ry:n kunniajäsen

Suomen Maakuntakirjailijat ry:n jäsen

Ura

Keskikoulu
Kansakoulunopettajan tutkinto Kajaanin seminaarissa 1958

Kansakoulun opettaja, Suomussalmi 1958-88,
Nurmes Lehtovaaran koulu 1988-1993

Luokanopettajan erikoistumisopinnot Helsingin opettajakorkeakoulusa 1969-70,
päteyys ala-asteen erikoistuneen luokanopettajan virkaan ev. lut. uskonnossa ja musiikissa

Useita musiikkikursseja koulumusiikin alalla Suomessa ja Unkarissa

Yliopistollisia arvosanoja kasvatustieteessä ja teologiassa

Useita vienan kielen kursseja Suomessa ja Venäjän Karjalassa



Kirjailijan teokset Vaara-kirjastot.fi:ssä
Kirjailija kohteena Vaara-kirjastot.fi:ssä
Artikkeliviitteitä Käkönen-tietokannassa

Kirjailijan kotisivut

18.08.2014