Kepplerus Anni Emilia


Kertomakirjallisuus

Hovin Inkeri : historiallinen kertomus Pohjois-Karjalasta. Otava 1897

Tekstiote

- Herrat pitäisi ajaa pois koko Suomesta, sanoi taas ensimmäinen puhuja. Sitten ei tarvittaisi maksaa verojakaan. Nyt kuuluu vallesmannin joka vuosi pitävän antaa kreivin kamreerille kirjalliset luettelot kunkin viljasta ja karjasta ja niitystä ja sen mukaan kuuluvat sitten lisäävän veroja. Petäjäistä on ennenkin syöty, mutta jääneekö tästä lähin vellijauhojakaan, vai mitä sinä arvelet, Heikki?

Kumppanit katsahtivat Heikkiin ja heidän katseissaan ilmeni luottamusta ja kunnioitusta.

Mies, johon toverit noin näyttivät luottavan, ei ollut vanhempi kuin moni muu joukossa, päinvastoin kuului hän nuorempiin. Paidan hiha, jolla hän pyyhkäisi hikeä otsaltaan, oli yhtä karkea kuin toisillakin, ja kooltaan oli hän vaan tavallinen; mutta siitä huolimatta olisi syrjästä katsoja heti tuon joukon nähtyään pitänyt Heikki Sormuista sen johtajana. Hän ei ollut kaunis, mutta hänen muodossaan kuvastui älyä, lujuutta ja samalla hyväntahtoisuutta. Tarmoa ja voimaa osoitti koko hänen olentonsa. Toverit olivat monesti jättäneet yleisten asiain ratkaisun hänen tehtäväkseen, eivätkä vielä koskaan olleet tarvinneet sitä katua.

[Hovin Inkeri. Otava 1987 s. 4-5]


27.05.2015