Kosonen Otto


Kertomakirjallisuus

Kaupunki ja armas kotikylä : kertomuksia. Näytelmä 1930

Meno ja paluu. Gummerus 1932

Nuoret kasvot. Gummerus 1933

Tekstit kokoomateoksissa

Me kerromme itsestämme : kirjailijoiden yhteisjulkaisu. (Toim. Ensio Rislakki) Otava 1946

Näytelmät

Valkea uhri : kaksinäytöksinen näytelmä. (2.p. 1928) Karisto 1921

Sovinto-jako : yksinäytöksinen huvinäytelmä. Karisto 1922

Herra puheenjohtaja : 3-näytöksinen huvinäytelmä. Karisto 1922

Aviomiehen osa : 3-näytöksinen huvinäytelmä. Karisto 1923

Kasarmin pihalla : yksinäytöksinen pila. (2.p. 1930) Karisto 1923

Lepokoti Rauha : yksinäytöksinen pila. (2.p. 1932, 3.p. 1950) Karisto 1923

Rakkaus ja hypnotismi : yksinäytöksinen ilveily. Gummerus 1927

Silmä silmästä : 3-näytöksinen draama. Näytelmä 1927

Neiti Pönttisen avioliitto : kolmenäytöksinen huvinäytelmä. Näytelmä 1929

Elämää yössä : 3-näytöksinen yhteiskunnallinen näytelmä. Näytelmä 1929

Palaneet langat : yksinäytöksinen näytelmä. Näytelmä 1930

Meidän kanat ja teidän kukko : yksinäytöksinen farssi. (2.p. 1950) Gummerus 1933

Jeremias tarttuu ohjaksiin : yksinäytöksinen farssi. Gummerus 1934

Sudenkuoppa : yksinäytöksinen pila. Gummerus 1934

Suopelto : yksinäytöksinen näytelmä. Pellervo-seura 1944

Herra vääpelin hammastauti : 1-näytöksinen farssi. Karisto 1945

Uusi Eeva : 2-näytöksinen huvinäytelmä. Karisto 1945

Muu tuotanto

Suomentanut J. Kesselin teoksen Siperialaisia öitä (1929).

Tekstiote

Seuraavat yöt kuluivat heiltä koettaessaan sammuttaa sielujensa polttavaa, toistensa janoamista. Päivät kävelivät he rinnakkain tuoksuvilla, auerta savuavilla kanervaniityillä, kylpivät merenhiekassa taikka helmeilevän meren sylissä, ja aika kului nopeasti, kuin autuaassa riemussa, ilman kysymyksiä menneisyydestä, ilman selityksiä, ilman lupauksia tulevaisuudesta. Kerran kysyi Jussi:
- Rakastatko sinä minua, rakastatko yhtään minua, rakastatko?
- Entä sinä minua, valloittajani? Ja hän hymyili omituista, mitään sanomatonta, mutta kaikkea aavistelevaa hymyänsä. Ja sitten he eivät kysyneet mitään, eivät mitään.

Kerran olivat he jälleen metsässä. Kanerva tuoksui punaista, mettä pihtävää kukintaansa. Joskus heidän täytyi ummistaa silmät ja hengittää syvään. Niin raikasta oli ilma, niin huumaavaa. Ja he kulkivat kauas yli kankaiten, aina siksi, että metsän takaa avautui heidän eteensä tuntematon avoin merenranta.

[Kaupunki ja armas kotikylä. Näytelmä 1930, s. 64-65]


27.05.2015