Lampio Eero


Kertomakirjallisuus

Eräretkiä pohjolan lohivesillä ja riistamailla. Otava 1930

Yli Lapin rajojen / konsuli Eero Lampion jälkeen jääneestä käsikirjoituksesta muodostanut ja hänen elämänkuvauksensa kirjoittanut K. M. Wallenius. Gummerus 1936

Tekstit kokoomateoksissa

Suomen riistapoluilta / toim. Yrjö Ylänne. Otava 1961

Raja-Karjalan riistapoluilta : kokoelma vanhoja metsästystarinoita. (Toim. Sulo Tiainen; kuv. Seppo Polameri) Otava 2002

Eränkävijänä ja pommarina yli Lapin rajojen. (Eero Lampio ja Sulo-Weikko Pekkola ; valikoinut ja toimittanut Erkki Timonen) Myllylahti 2006

Muu tuotanto

Eräkirjallisuutta:

Petsamon opas. (Yhdessä Lauri Hannikaisen kanssa) Otava 1921

Tekstiote

Kesällä 1922 oli eräs vankka lohenkarilas ottanut tyyssijakseen Kolttakönkäällä Engelsmanninkosteessa, virran ja suvantoveden rajassa olevan vedenalaisen kiven seudun, eleli siinä viikko viikon jälkeen eikä erehtynyt ottamaan mitään pyydystä. Sille tarjottiin melkein joka päivä vaikka minkälaista vehjettä, sillä kun Könkäällä alinomaa käyvät norjalaiset onkimiehet huomasivat sen olinpaikan, syntyi heidän välilleen tavallaan kilpailu siitä, kuka tämän vankan lohen onnistuisi rannalle narraamaan. Lohi vain näytti asian ottavan enemmän humoristiselta kannalta, sillä kun onkimies oli aikansa kiven huopeeseen vehkeitään heitellyt ja yritykseen väsyneenä laski vapansa rannalle ja istuutui levähtämään, nousi se heti pinnalle ja näytteli valtavaa selkäänsä ikäänkuin huomauttaakseen, että täällä minä kyllä olen, heittelehän pois vain, poikaseni. Kun onkimies näystä innostuneena taas viskasi sinne vehkeensä, oli lohi hiljaa eikä näyttäytynyt ennenkuin onkimies oli istuutunut. Sattui monesti, että onkijan istuessa pitemmän aikaa hiljaa lohi uiskenteli aivan rannan rajaan, jossa melkein onkijan jalkain juuressa nousi pinnalle aivan kuin käydäkseen katsomassa, vieläkö kaveri siellä istuu. Ei ole niin ollen ihme, että tällainen peli jo alkoi käydä onkimiehen kunnialle ja kiihoittaa jos mitäkin konstia sen narraamiseen käyttämään. Se piti jännityksessä koko sikäläistä onkimiesjoukkoa. Jännityksellä kuikuiltiin jo joen toiselta puolen, kun onkija Engelsmanninkosteesta palatessaan astui veneeseensä niemen kärjessä, ja helpotuksesta huokaistiin, kun nähtiin, ettei se tuota karilasta mukanaan raahannut.

[Eräretkiä pohjolan lohivesillä ja riistamailla. Otava 1930, s. 85-86]


27.05.2015