Siippainen Olavi


Kertomakirjallisuus

Nuoruus sumussa : neljä novellia. WSOY 1940

Loppuun saakka : kertomuksia kahdesta sodasta. WSOY 1942

Suuntana läntinen. WSOY 1943

Maata näkyvissä. WSOY 1946

Sinimekkoinen tyttö. WSOY 1946

Ikuisilla niityillä. WSOY 1951

Tarinaniskijä : tarinoita sekä jokunen novelli. WSOY 1951

Nainen ja viisi miestä. Karisto 1953

Herätys : suomalainen sarja. Tammi 1955

Yllätyksiä Kämmensaaressa. Valistus 1958

Pyörättömän piiri. Tammi 1958

Opossumi ja IV A. WSOY 1959

Nuoruuden trilogia. WSOY 1959

Runot

Ylistän rakkautta. WSOY 1943

Menon yhteisyys : vaelluslauluja. (Yhdessä Laura Latvalan kanssa) WSOY 1951

Toisillemme : runoja 1957 ja 1964. (Yhdessä Laura Latvalan kanssa) WSOY 1965

Tekstit kokoomateoksissa

Suomen sana : kansalliskirjallisuutemme valiolukemisto. (Toim. Martti Haavio ym.) WSOY 1966

Suomalaisia mestarinovelleja. (Valikoinut Aulis Ojajärvi) WSOY 1968

Muu tuotanto

Kirjeitä kirjailijatovereille vuosilta 1945-1963. (Toim. Laura Latvala) WSOY 1975

Minusta

Mutta: mitä merkitse olla taiteilija? Tuota sanaa käytetään niin monissa yhteyksissä, ettei se sinänsä paljoakaan sano. Jokainen sirkustirehtöörikin painattaa sanan käyntikorttiinsa.

Eräs nuoruuteni suurimpia oppi-isiäni oli Juhani Siljo. Noina aikoina, joina ponnistuksista huolimatta en pystynyt painamaan työhön oman kämmeneni jälkeä, kirjoittelin varsin runsaasti päiväkirjoja, joiden sivuilla Siljon nimi esiintyi ehkä useammin kuin kenenkään toisen; vielä nytkin hänen "Excelsior"-runonsa on mielestäni ylevintä, mitä taiteilijakutsumuksesta on kirjoitettu. Erään mustakantisen vihkon motoksi muistan tekstanneeni: "En ole runoilija Jumalan armosta, vaan oman sydämeni pakosta." Tuo lause ylevöitti taiteilijakutsumuksen silmissäni huikaisevan korkeaksi: sanallinen nokkeluus, olkoonpa miten suuri tahansa, ei tee runoilijaa, vaan sydämen puhumispakko. Oliko minulla sitä? Oli! Minä olin siis kelvollinen runoilijaksi, minulla oli todella kutsumus ja oikeus puhua siitä! Kun sitten sain moitteita tuotteideni ilmaisullisesta vajavaisuudesta, pystyin kestämään ne täysin tyynesti: tiesin, että muoto voitiin hankkia hellittämättömällä työllä, kunhan vain sydän oli mukana.

Siljo siis opetti minut tajuamaan taiteilijankutsumuksen ytimen: olla kirjailija ei ole mikään armo, vaan velvoitus. Mutta hän sai minut myöskin väärinkäsittämään kirjallisen työn laadun. Samassa mustakantisessa vihkossa oli toinenkin Siljon lause: "Tuotantoni on minuuteni rakentamisen historiaa." Tuo lause kummittelee kaikkien tähänastisten kirjojeni sivuilla, ja se perustuu nuoren miehen ajatusvirheeseen; en usko, että Siljo tarkoitti tuotantonsa avulla kamppailevansa ehdottomuuteen ja puhtauteen. Mutta elämänvieraana minä nuoruudessani otaksuin, että kirjallisuus on meri, joka puhdistaa miehensä, uskoin, että uran jatkuessa ja tuotannon kirkastuessa siinä sivulla myös sen luoja jalostuisi. Tein siis kirjallisuudesta itsetarkoituksen - harhaluulo, jota olen sitkeästi elätellyt ja josta vasta nyt havaitsen vapautuneeni lopullisesti.

[Olavi Siippainen teoksessa Suomen kirjallisuuden vuosikirja 1947. Toim. Aaro Hellaakoski ja Y.A Jäntti. WSOY 1947, s. 130]

Tekstiote

Maisemamme: kellanhohtoinen tasanko.
Jossakin taustalla vuoret: puita, ruohoa,
lähteitä,
vaikkeivät näy.
Olemme lähteneet matkalle, heittäneet hyvästit.
Olemme katoamassa maisemaamme etäällä katsojista.
Oi vaellus! Oi yhteisyys! Oi odottavat vuoret!

[Toisillemme. WSOY 1965, s. 7]


Syntynyt

1915 Kuopio

Kuollut

1963 Siilinjärvi

Asuinpaikka

Asunut Kontiolahden Paiholassa 1952-1959

Meriitit

P-K:n kirjailijayhdistys Ukrin perustajajäsen


Kirjailijan teokset Vaara-kirjastot.fi:ssä
Kirjailija kohteena Vaara-kirjastot.fi:ssä
Artikkeliviitteitä Käkönen-tietokannassa

Siippainen Wikipediassa

02.11.2015