Tiitus

Oik. Kivinen Kaarlo Ilmari


Kertomakirjallisuus

Poliisikoira : kertomus Bellan suorittamasta urotyöstä Kytölän kulmakunnalla. Kirja 1915

Tee työ ja opi pelaamaan. Kirja 1916

Siitä nousi hirmuinen prosessi. Kirja 1916

Tuomarin rouva. Henkivakuutusyhtiö Suomi 1917

Hra Kenonen : hänen elämänsä ja mielipiteensä. Kirja 1917

Sen pitkää, tämän lyhyttä. Ahjo 1918

Suu syyhyy, parta kutajaa. Ahjo 1919

Ole, sielun', iloinen. Ahjo 1919

Rykimällähän yskä lähtee. Ahjo 1920

Rakkaus on nopeampi Piiroisen pässiäkin : kertomus Korpivaaran Tutjunpohjaan tulleesta miljoonaperinnöstä. Kirja 1920

Mittee mies on pahoillaan. Ahjo 1920

Kommunistien kokous Pöllölässä. Kirja 1922

Hra Kenosen harha-askel eli mitä huono seura voi matkaansaattaa. Kirja 1922

Herra Kenonen matkoilla. Kirja 1923

Vanha konsti parempi kuin pussillinen uusia : kertomus hra Kenosen matkasta Lontooseen. Kirja 1926

Valitut teokset 1-5. Kirja 1928

Valittuja pakinoita. WSOY 1928

Kenraali Ponomarevin päiväkirja : kertomus hra Kenosen merkillisistä, odottamattomista ja mieltäjärkyttävistä elämyksistä Pariisin matkallaan. Kirja 1928

Tiituksen parhaat. WSOY 1963

Tekstit kokoomateoksissa

Lipeäkala : suomalaisten huumori-kirjailijain yhteiskeitos. (Toim. Vaasan Jaakkoo, kuv. Erkki Koponen) WSOY 1935

Hymyjen kirja : valikoima suomalaista huumoria vuosisadan vaihteesta 1950-luvulle. (Toim. Kaarlo Marjanen ja Ensio Rislakki) Otava 1946

Suomen sana : kansalliskirjallisuutemme valiolukemisto. (Toim. Martti Haavio ym.) WSOY 1966

Sadun ja seikkailun maailma. (toim. Aili Palmén ym.) Otava 1977

Tekstiote

Eräänä päivänä luki hra Kenonen muutamasta lehdestä ilmoituksen, että ”kirjailija, jolla on tekeillä avioeroromaani, haluaisi kuulla onnettomien aviopuolisojen kokemuksia”. Vastaus Bulev. postit. nimim. ”Vaitelias”.

Hra Kenonen oli joskus ihmetellyt, mistä kirjailijat saavat aiheita romaaneihinsa. Olihan hänellä kyllä jonkinlainen käsitys siitä, että kirjoissa oli noin 99 prosenttia valhetta, mutta kuitenkin.. Ja mistä ne kaikki keksivät valheensa?

Nyt alkoi tämä arvoitus selvitä hra Kenoselle. Kirjailijat urkkivat tietonsa muilta ihmisiltä, pistävät vähän omaa valhetta sekaan ja kirjoittavat kirjan. Ovat ne aika veijareita. Hra Kenosen kasvot kirkastuivat. Hän hymyili. Hän oli päässyt kirjailijain suuren salaisuuden perille.

Sitten päätti hra Kenonen kirjoittaa avioliittoromaanin itse, otti esille kynän ja mustepullon sekä muutamia isoja arkkeja virallista paperia, pureskeli kynän pään möyhyksi ja tuhersi puolen päivän kuluessa puolen arkkia täyteen harakanvarpaita, töhri sormensa, pöydän ja nenänsä musteeseen sekä kävi kaksi kertaa antamassa pojille ruumiillista kuritusta sen johdosta, että näiden melu häiritsi hänen kirjallisia töitään, repi lopuksi käsikirjoituksensa kappaleiksi ja luopui yrityksestään.

[Hra Kenonen : hänen elämänsä ja mielipiteensä. Kirja 1917, s. 35–36]


02.11.2015