Varis Helena Anja Margit

O.s. Airaksinen


Runot

Elämäni kangaspuihin loi Luoja loimet. Omakustanne 1993

Elämänmerellä : runoja ja mietteitä. Omakustanne 1999

Auringonkukan silmin. Omakustanne 2004

Sadonkorjuun aikaan : runoja - mietelmiä. Omakustanne 2009

Tekstit kokoomateoksissa

Rakastunut pommi : sanansirpaleita. (Toim. Kari Tahvanainen) Pogostan Pegasos 2000

Oodi Ilomantsille. Pogostan Pegasos 2002

Muu tuotanto

Lehtikirjoituksia, esim. Pogostan Sanomat, Tähtipolku-lehti.

Minusta

Minä, Helena Varis olen avoin, elämälle utelias karjalaisnainen jolla on edessäpäin elettävänään vähemmän vuosia kuin mitä niitä on takanapäin. Olen ollut onnekas voidessani kulkea pää pilviä hipoen, jalat tukevasti maankamaralla. Tuntiessani olevani rakastettu nainen. Usko Jumalaan ja hänen poikaansa, Jeesukseen Kristukseen syntieni sovittajana on horjumaton elämänkivijalka, jonka päälle olen voinut ja voin turvallisesti rakentaa.

Kirjoittamisessa lienee parasta vapaus voida laittaa sanoja haluamaansa järjestykseen. Muokata tekstiä niin kauan kuin tuntee tarpeelliseksi. Ymmärtää vajavaisuutensa. Se, etteivät tekstit voi olla täydellisiä, enhän ole itsekään. Olen vasta matkalla. Tänään saan edetä pienen askeleen. Ja huomenna, jos Luoja suo. Kiitän kirjoittamisenlahjasta.

Tekstiote

Tule rakkaani,
kohoa unikuviini,
pue morsiuspuvukseni
niittyvillaa.

Tule rakkaani,
hyväile rintojani,
silittele maidonvalkeita
reisiäni.

Tule rakkaani,
kuhertele kanssani,
tanssi soidintanssia
aamuun asti.

[Auringonkukan silmin. Omakustanne 2004, s. 37]

-------------------------------

Eeva makasi sairaalan sängyssä kerraten mielessään jäljelle jääneiden kolmen ja puolen kuukauden tapahtumia. Yhtä elävästi kuin eilisen, hän muisti sairaalaan joutumisensa. Kivut olivat olleet niin kovat, että hän luuli kuolevansa siihen paikkaan. Hoitohenkilökunta ei ollut ottanut uskoakseen, että hän tuli sairaalaan suoraan työpaikalta, olematta sitä ennen päivääkään sairaslomalla. Esimies oli tilannut ambulanssin.

Ainakin vuoden ajan Eeva oli tuntenut olonsa väsyneeksi. Pääsiäisestä alkaen kuumekäyrä alkoi heittelehtiä. Ei tosin niin korkealle, että hän olisi jäänyt sairaslomalle. Sitä paitsi, ei sairaslomalle voinut jäädä noin vain. Sairaslomaa varten olisi pitänyt mennä lääkäriin. Lääkäriin menemistä Eeva karttoi, koska pelkäsi joutuvansa kuulemaan epämieluisen uutisen terveydentilastaan. Niinpä hän oli viimeisten viikkojen aikana kiivennyt sisulla, hammasta purren raput neljänteen kerrokseen työpaikalleen. Kerrosten välillä oli ollut pakko hengähtää ja kerätä voimia. Eeva sinnitteli viimeiseen saakka. Korkeasta työmoraalista se johtui. Hän tiesi työtoveriensa työpaineet, eikä halunnut sälyttää omiaan heidän hartioilleen. Sellaista työntekijää kuin sijainen, ei tunnettu enää verotoimistossakaan.

Sairaalassa Eevan ympärillä oli alkanut pyörimään rumba. Eeva totesi tulleensa aivan erilaiseen maailmaan. Sairaalassa työhuolet unohtuivat. Oli yksi lysti, lähtisivätkö veronpalautukset ajallaan vai eivät. Nyt oli hätä omasta hyvinvoinnista ja terveydestä. Eevaa kiidätettiin pyörätuolilla kokeista toiseen. Paria pykälää vaille neljäänkymmeneen noussut kuume teki olon niin heikoksi, ettei hän jaksanut kävellä.

Tulosten odottaminen oli piinallista. Eeva toivoi parasta, mutta pelkäsi pahinta. Noin kahden viikon kuluttua hän sai tietää sairastavansa haimasyöpää. Elinaikaa olisi jäljellä tilastojen valossa tarkasteltuna neljästä kuuteen kuukautta. Tieto oli hirveä sokki, tavallaan myös helpotus. Enää ei tarvinnut pelätä, mikä häntä vaivasi. Nyt hän tiesi. Vaikka tieto oli vapauttava, se melkein murskasi julmuudellaan. Hän sairasti syöpää, pahinta mahdollista laatua. Eevan purskahdettua itkemään, lääkäri oli kietonut kätensä lohduttavasti hänen ympärilleen. Se tuntui hyvältä. Melkein samalta kuin nelivuotiaana, kun isä otti syliin ja lohdutti hänen kaaduttuaan ja kolhittuaan polvensa.

Diagnoosia seuraavat kymmenen viikkoa olivat olleet epätoivon ja toivon vuorottelua. Välillä taudin eteneminen näytti pysähtyvän. Olo kohentui hetkellisesti ja sai mielialan toivorikkaammaksi. Ehkäpä sittenkin solumyrkky tehoaisi ja hän paranisi. Muutaman viikon välein toistuvat kuvaukset ja laboratoriokokeet osoittivat kuitenkin toista. Sairaus eteni ennustuksen mukaisesti. Haima oli lakannut tuottamasta elintärkeää ruuansulatusentsyymiä, jota ei voinut korvata keinotekoisesti. Niinpä ruoka ei sulanut. Vatsa turposi ja siihen koski. Ummetus oli jokapäiväinen riesa.

[Oodi Ilomantsille. Pogostan Pegasos 2002, s. 41]


"Kaikki mikä ansaitsee
tulla tehdyksi,
ansaitsee tulla hyvin tehdyksi"


Syntynyt

1954 Ilomantsi

Asuinpaikka

Ilomantsi, vuodesta 2011 Vuorela

Perhesuhteet

Naimisissa

Meriitit

Ilomantsin kunnan kulttuuripalkinto 2000

Kunniakirja Maaseudun arki uuninpankolta ja parvekkeelta -kirjoituskilpailu 2003

Ura

Myyntisihteeri (Kuntoutuskeskus, Hotelli Pääskynpesä) vuodesta 1999


Kirjailijan teokset Vaara-kirjastot.fi:ssä
Kirjailija kohteena Vaara-kirjastot.fi:ssä
Artikkeliviitteitä Käkönen-tietokannassa


02.11.2015