Martikainen Erkki


Kertomakirjallisuus

Voihan pojat : eräs kesä sodan jälkeen poikajoukon kokemana joen kaupungissa. Omakustanne 2006

Lama. Omakustanne 2008

Paluu kotiin : erään miehen mystinen matka muuttuneessa entisessä kotikaupungissa. Omakustanne 2014

Tekstiote

Isä oli kadonnut tuon viimeisen tapaamisen jälkeen. Hänen muistiinsa oli jostain painuneet punaiset ratsumiehen housut, joissa oli ollut raita, kun isä oli vilkuttanut lähtiessään. Hänellä ei ollut edes valokuvaa isästä, kaikki oli hävinnyt evakkoon lähdettäessä. Hän oli leikannut eräästä lehdestä ratsumiehen värikuvan ja liimannut sen seinään sänkynsä viereen.
Portin luona oli erottu, riukuportin. Isä vielä oli neuvonut, että laitetaan nämä riu'ut tähän näin ja näin oikein, niin lehmät eivät karkaa. Jos siekin otat joskus nämä riu'ut pois, laita ne aina samalla lailla takaisin. Niin mie olenkin tehnyt sedän luona maalla, kun siellä on sellaiset portit. Eihän niitä semmoisia tietenkään kaupungissa ole.
Isä ei koskaan palannut, hän oli kadonnut sotatantereelle. Hänet oli kyllä haudattu, mutta arkussa ei ollut ollut mitään, niin kertoivat. Myöhemmin postissa oli tullut mitali. Äiti oli itkenyt hysteerisesti ja huutanut: "Mitä myö mitalilla tehhään? Mitä sillä on virkaa, kun mies on hävinnyt?" Eikä ole mitalia sen koommin näkynyt. Minnehän se sen pisti?
Olisi se hienoa, kun olisi isä. Mutta on sekin hyvä, että miulla on niin iso veli. On se kuin isä, tai ainakin melkein.
Jospa isä elää, jos se on vaikka vankina. Noihin aatoksiinsa poika nukahti.
Sinä yönä hän näki unta isästään, ja he olivat kotona Karjalassa. He soutelivat ruohikkolahdella tervanhajuisella veneellä. He lauloivat isän kanssa mukavia lauluja. Pyyntipesään oli mennyt valtavasti haukia, niin paljon, että koko vene tuli niistä täyteen. Isä ui veneen perässä, hän oli isänsä olkapäillä, ja he työnsivät venettä kohti rantaa. Rysäänkin oli mennyt melkein rysän kokoinen hauki. Se vedettiin siinä kotipihaan, ja isä nauroi: Sanoinhan mie, ettei se karkaa, enkös sanonutkin.
- Sanoit, isä, sanoi poika ääneen unissaan.

[Voihan pojat. Omakustanne 2006, s. 98-99]
--------------

Hän katsoo yli pienen peltoaukean kevyessä aamutuulen vireessä lainehtivaa, jo lähes kypsää viljaa. Soukan Antti lupasi korjata viljan. Taustalla näkyy pieni vaja pitkän ruohikkoisen järvenlahden rannalla. Hän lähtee hiljalleen kävelemään pitkin kapeaa polkua kohti vajaa. Oikealle loivasti nousevaan mäkeen menee kärrytie, mutta hän ei mene sinne vaan lahden vasemmalle puolelle, jonne polku johtaa. Polun varrella on päältään tasainen suuri kivi. Vajan edustalla on kahden pyöreän puupölkyn päälle vedetty hyvin vanhan näköinen soutuvene. Veneen kohdalta menee jo melkein ruohottunut aukko läpi kasvillisuuden avoimeen veteen. Rannalla on puutelineille vedetty vanhan näköisiä repaleisia verkkoja kuivumaan. Rannalla aivan vesirajaan on heitetty samaan läjään muutama ruostunut katiska. Rannan puolelta avoimen vajan seinustalla on kaksi onkea. Ne ovat ihme kyllä kovin uuden näköisiä, vavatkin ovat rottinkia, ja kohot loistavat uutuuttaan. Hän ottaa onget ja vie ne veneeseen, tarkistaa vielä, ovatko siimat hyvin kiinni ja koukut ehjät. Hän palaa vajan luo, ottaa sen kulmakiven vierestä varjossa olleen peltipurkin ja kuopaisee siinä olevan mullan pintaa, kiemurtelevat, hyviä ovat... hyviä. Sitten hän tasoittaa purkin mullan ja menee rannalle, ottaa muutaman ruohotupsun ja laittaa ne purkkiin entisten ruohojen päälle, menee veneen viereen ja ottaa kouraansa järvestä vettä ja ripauttelee sitä ruohoille. Kas, kas, onpa kortteissa kostetutta. Hän näkee rannan kortteissa suuria vesipisaroita.
Hän katsoo jonkin matkan päässä näkyvää pihapiiriä: torppa, aitta, kivinen navetta, riihi ja tuolla lahdenpoukamassa sauna. Pihalla on tupaten täyteen lastatut rattaat, muutama huonekalu ja laatikoita, ja pihan perällä palaa suuri rojukasa, lähes suoraan ylös nousevat savut kiemurtelevat loivasti pohjoiseen päin. Pihan ja riihen välissä näkyvässä aitauksessa ei näy lehmiä. Siinä on se pihapiiri, jossa kohtasin onneni, kun velipoikani Eemil kävi kosiomatkalla tuossa lähinaapurissa Rummukaisella. Se otti minut mukaan ja kertoi, että siellä niemen päässä kaunilla paikalla on pieni torppa ja siellä reipas punaposkinen kuudentoista ikäinen tytöntyllerö, joka on kuulemma mahdoton tekemään töitä.

[Paluu kotiin. Omakustanne 2014, s. 105-106]


"Juoksen ja kirjoitan
niin kauan kuin jaksan."


Syntynyt

1939 Liperi

Asuinpaikka

1939-46 Liperi, 1946-50 Joensuu, 1950- Lahti, Nastola, Imatra, 2004- Lahti

Perhesuhteet

Naimisissa

Meriitit

Päätalo-instituutin Möllärimestari 2002
2. palkinto Möllärimestari proosa-sarjassa 2015

Ura

Teknillinen koulu Joensuu 1961-63
Koneteknikko 1963
Metallimies 1955-61
Konesuunnittelija 1963-04


Kirjailijan teokset Vaara-kirjastot.fi:ssä
Kirjailija kohteena Vaara-kirjastot.fi:ssä
Artikkeliviitteitä Käkönen-tietokannassa


04.09.2015