Leppänen Reino


Kertomakirjallisuus

Naisen tarina. Ilias 2005

Tekstit kokoomateoksissa

Korpisoturit kertovat.... WSOY 1942

Sylillinen toista ihmistä : antologia. (Toim. Vuokko Koistinen ym.) Ukri 1978

Rinki : 12 novellia (Toim. Matti Kettunen ym.). Ukri 1983

Muu tuotanto

Tietoteos:

Korven radio : Rukajärven rintamaradio ja muu mielalan huolto.
Karjalaisen kulttuurin edistäämissäätiö 1987.

Tekstiote

Värtsilän asemalla juna seisoi tavallista kauemmin sotilasjärjestelyjen takia, mutta kahtakymmentä vaille kaksi matkalaiset laskeutuivat Matkaselän asemalle. Eila oli junamatkalla kuullut, että aamuyöllä oli allekirjoitettu välirauhansopimus Neuvostoliiton ja Suomen välillä.
Matkaselän aseman seutua kansoittivat sotilaspukuiset miehet, mutta siellä ei nyt ollut tungosta.
Eila lapsineen lähti kansakoululle. Siellä oli käytössä enää yksi luokkahuone, jossa hoidettiin evakkojen asioita. Pöydän takana istui lottapukuinen nainen, jolle Eila kertoi nimensä.
- Asuuko Matilaisen leski vielä omassa talossaan, hän kysyi.
Lotta muuttui vakavaksi.
- Ette nähtävästi tiedä mitä on tapahtunut?
- Mitä minun pitäisi tietää?
- Matilaisen talo tuhoutui Matkaselän ensimmäisessä pommituksessa. Siinä kuolivat Matilaisen leski ja hänen apulaisensa. Raunioista löytyi kolmaskin ruumis, jota ei ole pystytty tunnistamaan.
- Eihän!
- Tiedätttekö te jotain tästä tapauksesta?
- Kolmas nainen oli mieheni Jussi Riikolan äiti. Hänen nimensä oli Karoliina Riikola, omaa sukua Teppana, syntynyt 24. elokuuta 1880 Suojärvellä.
- Mistä te sen tiedätte?
- Olin siellä vähän aikaisemmin ja läksin sieltä lasteni kanssa asemalle. Matkalla pommitus alkoi ja menimme metsään suojaan. Kun pommitus oli ohi, tulimme takaisin maantielle. Näimme tulipalon, mutta se ei näyttänyt olevan Matilaisen suunnalla. Meillä oli sitä paitsi kiire evakkojunaan.

[Naisen tarina. Ilias 2005, s. 80-81]


04.11.2015