Hauta-Kasari Päivi

Ent. Impivaara, o.s. Pekkanen


Kertomakirjallisuus

Ainoa nainen - homoemo. Mäntykustannus 2009

Tekstit kokoomateoksissa

Suomalaisen päivä : Kalevalan juhlavuoden työryhmän ja Kansanrunousarkiston järjestämän kirjoitustapahtuman 99 päiväkirjaa päivältä 2.2.1999. (Impivaaran nimellä) SKS 2001

Tekstiote

Juhannus lähestyi. Tuntui kuin olisin viettänyt kesää jo monta kuukautta, mutta kalenteri kertoi sen lähestulkoon vasta alkaneen. Oli aika tehdä juhannussuunnitelmia, kenen luona käydään ja ketkä käyvät meillä. Tiesin vastaukset kysymyksiin pohtimattakin, koska anoppi neuvotteli asiasta parhaillaan Mikan kanssa. Ehkä hyväkin niin, sillä minä olin käsittämättömän väsynyt, tuntui etten jaksaisi edes puhua. Istuin mökin sohvalla ja tuijotin mattoa. Mika oli halunnut ostaa punaisen maton. Punaisen.

Mika oli keittiössä äitinsä kanssa. Ovi oli vedetty kiinni. Siellä supistiin jotain. Välillä anopin ääni nousi sen verran, että ymmärsin keskustelun koskevan muutakin kuin juhannusmenua. Hanna oli pahimman luokan kontrollifriikki. Minua nauratti, mutta en jaksanut edes hymyillä. Mies ja äitinsä puhuivat keittiössä ja minä istuin olohuoneessa. Miksi minä en ollut keittiössä ja missä appiukko oli. Mies ja äitinsä keittiössä, minä ajatuksineni olohuoneessa, minä ja rikolliset ajatukset.

Anopin ääni kiekaisi jälleen.
- Se mies on homo ja huonoa seuraa, meille kaikille. Heidin lasten lähelle sitä ei ainakaan saa päästää, muista se.
- Äiti!
Mika alkoi hermostua. Kuka oli homo? Vaihtoehtoja ei ollut kovin monta, jos juhannusvieraista oli kyse. Ehkä Henkka tosiaankin oli flirttaillut baarimikolle.

- Johannakin saa huonoja vaikutteita...
- Äiti!
Tämä ei ollut todellista, ei voinut olla. Pinnistin voimani äärimmilleen ja nousin sohvalta, laahustin keittiöön. Anoppi hätkähti oven avautuessa hiljaa. Keskustelu oli ohi, anoppi lähti keräämään kukkia pihalta.
- Mikä se homojuttu oli? minä kysyin Mikalta.

[Ainoa nainen. Mäntykustannus 2009, s. 94]


Syntynyt

1973 Mikkelin mlk

Asuinpaikka

Joensuu vuodesta 1993

Perhesuhteet

Naimisissa, puoliso Markku Hauta-Kasari

Ura

Merkantti 1991
Ylioppilas 2001
FM 2008


Kirjailijan teokset Vaara-kirjastot.fi:ssä
Kirjailija kohteena Vaara-kirjastot.fi:ssä
Artikkeliviitteitä Käkönen-tietokannassa


13.06.2014