Parviainen Inkeri

O.s. Keränen


Runot

Valoa : runoja. Omakustanne 1996

Tekstit kokoomateoksissa

Tulivat leipä ja laulu : antologia. Brahean Kriivarit 1975

Kirkukaa keltaiset terälehdet : runoantologia. Ukri 1981

Joutsentrumpetit. Brahean Kriivarit 1987

Arkiunia : enolaisia runon kirjoittajia. 1992

Tekstiote

Anna meille muistojen valoa.
Valoa alkavaan vuoteen.
Hajoavaan maailmaan edes
kahden ihmisen yksimielisyyttä
kaataa rajoja niin että
valo pääsee valaisemaan
ihmismieliä
rajoja molemmin puolin.

Anna meille toivon valoa
tämän päivän lamaan
josta puhutaan ja kirjoitetaan
niin että kärsimysten keskeltä
ei näe valon pilkahdusta.
- Ja ihmiset rientävät kilvan
kaatuviin kauppoihin kahmimaan
ovien ollessa auki
tavarapaljouden keskelle hakemaan
kuin omistajina
- puoleen hintaan.

Anna meille valoa muistaa aikaa
jolloin oli puute leivästäkin.
Kaiva kätköistäsi vanhat kynttilänpätkät
kaiva perunan puolikkaaseen kolo
johon asetat pätkät päällekkäin
muistuttamaan ajasta kun
oli pakko laittaa valoa niin.

[Valoa. Omakustanne 1996, s. 49-50]


03.10.2014