Sajaniemi Vuokko


Kertomakirjallisuus

Pedot. Tammi 2015

Minusta

Kirjoittaminen luo nykyajan kiivastahtisen maailman keskellä tilan, jossa voin pysähtyä, kuunnella ja levätä. Luovassa prosessissa on jotakin selittämätöntä, aivan kuten elämässäkin. Minulle kirjoittaminen merkitsee rohkeutta kohdata maailma aidosti – uskallusta hyväksyä, että on myös paljon sellaista, mistä voi vain sanoa: en tiedä. On suostuttava tuohon tietämättömyyteen, annettava tyhjän lehtiön äärellä sanojen ja lauseiden tulla lähelle, painua syvälle, läpi. Silloin ne saattavat välittää jotakin myös kielen tuolta puolen; tavoittaa sellaista, mitä muuten on mahdoton ilmaista.

Itäisyys määrittää vahvasti sielunmaisemaani, siten myös tekstejäni. Tahdon kirjoittamalla kurottaa kohti rajaa, niin symbolista kuin konkreettistakin. Minua kiinnostaa ihmiselämän kahden pimeän päädyn välissä koettu vähäinen valo, ruumiillisuuden kokemus – ihmismieli joka tempoilee hengen ja materian, valon ja pimeyden, maan ja taivaan välillä. Kirjoittamiseni kautta haluan tutkia ja pohtia pyhän ja profaanin risteämisiä ihmisenä olemisen kokemuksessa.

Tekstiote

Paksu kostea juuri luistaa saappaan alla, pisarat kimmeltävät havupuiden neulasissa. Maasta repeytynyt juurakko muistuttaa kumaraista karhua, siivilleen nousevaa lintua, juoksevaa hirveä. Iso pisara putoaa oksalta hiusrajaan, valuu posken viertä korvan editse kaulalle, saavuttaa kaula-aukon ja imeytyy siihen. Ja tuuli silittää oksantynkää, puunkuorta, ihoa. Maria rämpii pusikon läpi, pysähtyy tiheän kuusikon reunaan kuulostelemaan ja jatkaa sitten sen suojiin, hämärään oksiston sisälle.

Jos kädessä olisi ase, jos saalis tulisi aivan näkyville.

Jos se paljastaisi heti itsensä eikä piilottelisi niin että sen läsnäolon voi vain aavistaa - jos ei tarvitsisi koko ajan arvailla mistä suunnasta se tarkkailee, odottaa milloin se lopulta astuu esiin. Mutta metsä on hiljainen ja liikkumaton, on kuin se olisi vain puita, kiviä ja kasveja eikä pitäisi sisällään yhtään eläintä: ei ainuttakaan käpälää tai kuononkärkeä, ei liikettä verkkokalvon pinnalla, ei raollaan olevasta kuonosta huuruna nousevaa lämmintä hengitystä. Eikä asetta ole tai saalista näy, ja ainoa liike on se, mikä Mariasta lähtee.

Ei sen näin pitänyt mennä. Ei sen tänne pitänyt tuoda.

Kulkea käpälänjäljillä ja saalistusreitillä, istua saman puun varjossa, samalla mättäällä. Kuulla samat äänet, sateen pisarointi ja lintujen huudot - tuntea ihollaan sama sade ja sama tuuli. Maria on astunut suden reviirille. Se on pehmeä ja varjoisa, ja siellä on niin paljon suojaa: niin monta koloa, joihin voisi käpertyä. Sitä vopisi laskea päänsä sammalikkoon, sulkea silmänsä, nukahtaa rauhalliseen uneen. Uneksia tuulen ja vesipisaroiden tahdissa, uneksia puolukanvarvuista ja kuusenkerkistä, juolukoista ja kanervankukista. Poiketa polulta, jatkaa eteenpäin ja rämpiä syvemmälle metsään.

[Pedot. Tammi 2015, s. 185-186]


Syntynyt

1980 Joensuu

Asuinpaikka

Joensuu 1980-1998, Helsinki 1998-2004, Espoo 2004-

Ura

Musiikkialan opintoja Helsingin konservatoriossa 1998-1999
Ylioppilas 2004
Huk (Etelä-Aasian tutkimus) Helsingin yliopisto 2012
Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulu 2011-2013


Kirjailijan teokset Vaara-kirjastot.fi:ssä
Kirjailija kohteena Vaara-kirjastot.fi:ssä
Artikkeliviitteitä Käkönen-tietokannassa

Tammen sivut

09.11.2015