Katri Sisko


Kertomakirjallisuus

30 ennen 30. Books on Demand 2016

Minusta

Synnyin, kasvoin ja opiskelin Pohjois-Karjalassa. Päivisin työskentelen opettajana, iltaisin elän kirjoittajana.

Kerroin tarinoita jo ennen kuin osasin kirjoittaa. Kirjoittaminen on minulle intohimo ja elinehto. Kirjoitan proosaa monissa eri muodoissa, lapsille, nuorille ja aikuisille.

Elämässä olen kiinnostunut kaikesta, mutta ennen kaikkea kirjoista, kissoista, kielistä ja kestävyysjuoksusta.

Tekstiote

- Hei, Elina. Hieman iloisempi ilme, olet sentään huomisen syntymäpäiväsankari.
- En vain voi uskoa, että jo huomenna olen niin vanha!
- Ikäsi alkaa kuitenkin vielä kakkosella eikä kolmosella kuten minulla, Mira yritti lohduttaa minua, mutta totesin synkeästi vastaan:
- Kai sinä opettajana tiedät, että pyöristyssääntöjen mukaan kaksikymmentäyhdeksän on ihan sama kuin kolmekymmentä.

Miska-Tuulia yritti vakuuttaa minut siitä, että minun pitäisi suhtautua ikääni kuin numeroon, eikä yksi numero estäisi minua olemasta hyvännäköinen ja menestyvä.
- Katso nyt vaikka Madonnaa tai George Clooneya!
- Enpä usko, että Madonna ja George Clooney saivat ensimmäiset ryppynsä alle kolmekymmentävuotiaana.

Osoitin sormellani aivan selvästi erottuvaa ryppyä, jonka olin juuri samana aamuna löytänyt huolellisen tarkastelun yhteydessä silmäkulmastani. Mira ja Miska-Tuulia nojautuivat lähemmäksi ja siristivät silmiään teeskennellen, etteivät nähneet mitään.

- Pahinta on, että tuo ryppy on ainoa asia, joka elämässäni on muuttunut tämän vuoden aikana! Painan edelleen viisi kiloa liikaa, asun edelleen pikkukaupungissa ja ennen kaikkea olen edelleen - ja luultavasti myös aina ja iankaikkisesti - sinkku.

[30 ennen 30. Books on Demand 2017, s.1]


"Kaikki ei ole mahdollista, mutta mikään ei ole mahdotonta."

Syntynyt

1983 Liperi

Asuinpaikka

Espoo vuodesta 2012

Ura

Filosofian maisteri 2007
Lukion vieraiden kielten lehtori


Kirjailijan teokset Vaara-kirjastot.fi:ssä
Kirjailija kohteena Vaara-kirjastot.fi:ssä
Artikkeliviitteitä Käkönen-tietokannassa

Kirjoittajablogi

21.04.2017