Tajakka Lea Liinu


Kertomakirjallisuus

Saattajat : novelleja. Kirjokansi 2017

Runot

Both sides : Botti siidut. Mediapinta 2018

Minusta

Kirjoittaminen on yksi elinmuotoni peruspilareista niin kuin riittävä uni, sopiva ravinto ja hyvä määrä liikuntaa. Samalla sitä tapahtuu silloinkin, kun en kirjoita ja se on siksi myös kaikki. Niin kuin on muukin tarpeellinen elämässä. Kuulkaa siis verenne kutsua ja tehkää joku syvältä omasta itsestänne lähtevä asia eläessänne!

Kirjoittaminen on minulle myös terveen peruskierron merkki. Se vaatii aivoille sopivaa riippumattomuutta ja tilaa ryhtyä ajattelemaan luovasti. Silloin aiheet löytyvät, alkavat kerätä ainesta, kertomukset ja runot kirjoittautuvat ja hakeutuvat uomiinsa. Ne etsiytyvät tyylin ja kielen tunnisteisiin, sävyihin ja ääniin ja löytävät merkkinsä. Mikäli kirjoittamisen sykliä ei kuulu, silloin on oma sisäinen perustoiminto häiriötilassa tahi ilmastonmuutoksessa, oletettavasti olen ihan itse sotkenut pasmani. Joten: kirjoittaakseen on tiedettävä, mitä tekee. Kirjoittaminen on paljolti suoraviivaista toimintaa ja se vaatii kirjallisen ajattelun käynnissä pitämistä.

Tekstiote

Muistista kuoleman porteille. Kivusta lasittuneeseen katseeseen. Kenen luokse menevät kaikki harhailevat mielet? Miten monessa paikassa on sirpaloitunut mieli? Riittääkö äidin kädet hoivaamaan kaikkia kadotettujaan? Kun ympäriltä kaikkoavat kaikki rakkaat ja läheiset. Kun äiti ja isä ovat jossain kymmenien vuosien takana. Suljetuissa arkuissaan. Ja silti vanhus kulkee heidän kanssaan ja kysyy mielipidettä omiin asioihinsa. Kuinka paljon ponnistelemme joka hetki, jotta pysyisimme tässä ajassa? Kuinka paljon, jotta emme unohtaisi hetkeksikään, mitä olemme?

[Saattajat. Kirjokansi 2017, s. 59]


01.06.2018