Turunen Markku


Kertomakirjallisuus

Valmiissa maailmassa. Gummerus 1982

Juoksupoika ja kyyhkynen. Gummerus 1984

Taivaan pikajuna. Gummerus 1986

Sinä tai sun henkes. Gummerus 1988

Isäni on bluesmies. Tammi 1991

Kaikki rakkauteni. Gummerus 1991

Kongonsaari. Gummerus 1995

Kuikka Koponen. Gummerus 1998

Sinä tai sun henkes. Gummerus 1998

Vettä kevyempää. Gummerus 2001

Ruudun takaa. Gummerus 2003

Tikanpoika. Gummerus 2004

Hyvä Joel. Gummerus 2006

Löytötavaraa. Gummerus 2007

Juuston pimeä puoli, eli, kosminen virtahepo saapuu Maata kiertävälle radalle : romaani. Gummerus 2010

Vaeltaja. Gummerus 2012

Tekstit kokoomateoksissa

Perillä etsiessään : runoantologia. (Toim. Ilona Karjalainen ym.) Ukri 1985

Passionhedelmä. Noljakan hirviporukka 1996

Näytelmät

Valheitten vangit. Suomen näytelmäkirjailijaliitto 1993

Kuikka Koponen. Suomen näytelmäkirjailijaliitto 1999

Näin unta kesästä kerran. Suomen näytelmäkirjailijaliitto 2002

Muu tuotanto

Jäi kurmitsat henkiin. (Kuunnelma) 1984

Käsikirjoituksia televisiolle.

Minusta

Kirjoittaminen on addiktio, jonka voi aika ajoin korvata ihmissuhteilla, vesillä liikkumisella, unella, musiikilla, kokouksilla, seksillä, toriostoksilla, kirjastonhoitajan työllä, alkoholilla, jääkiekon mm-kisoilla, keskusteluilla, pöytätenniksellä, remonteilla, lukemisella, matkoilla, saunailloilla, tuulenhuminalla, juhlilla, elokuvilla, ruuanlaitolla, kävelyllä, kuvien tekemisellä, telkkarilla, syömisellä, hengittämisellä ynnä muilla vastaavilla tavoilla.

Tekstiote

Laajan asuma-alueen äärimmäisessä reunassa he kääntyivät metsänreunan suuntaisesti kulkevalle pikku kadulle.
- Vaalea tiilitalo, Anssi kuuli Sirkan sanovan.
- Metsänreuna miellyttää silmää, Anssi vastasi.
- Nämähän ovat kaikki samanlaisia.
- Niin kuin järvenranta.
- Mikä numero se oli?
- Monet asuu tällaisessa metsänreunassa tajuamatta että juuri tuo rajakohta niitä siinä pitää. Kolmetoista.
- Se on tietysti tuo tasakattonen, Sirkka hymähti.
- Linnutkin pesii mielellään pellon ja metsän rajalla, Anssi sanoi, tajusi sitten Sirkan tasakattoa vähättelevän sävyn ja vilkaisi vaimonsa nirppaa nenää johon oli ilmestynyt pari ylimääräistä ryppyä. Ilme palautti Anssin mieleen hänen köyhän ja televisiottoman lapsuutensa ja sai hänet ajattelemaan kitkeriä ajatuksia nykyajan ihmisten kiittämättömyydestä.

- Mitä vikaa tasaisessa katossa on?
- Ei kukaan enää rakenna tasaista kattoa.
- Juuri niin, laumasieluja.
- Sellainen ei sovi Suomen oloihin.
- Miksi sitten melkein kaikkiin kerrostaloihin tehdään tasakatto?
Sirkka ei osannut vastata ja Anssi riemuitsi:
- Kun tasakatto tehdään huolellisesti se on aivan yhtä hyvä kuin harjakattokin. Mutta heti kun joku huonosti tehty katto alkaa vuotaa niin kaikki alkaa purkaa hyviä kattojaan kun ne ei muka sovi Suomen oloihin.

Pysäyttäessään auton talon eteen Anssi pani syrjäsilmällä merkille että Sirkka oli täysin nujerrettu tässä kattoasiassa. Hän arveli että pitäisi sanoa jotain sovittavaa mutta ei keksinyt mitään.

[Kaikki rakkauteni. Gummerus 1991, s. 113-114]


Syntynyt

1952 Suonenjoki

Asuinpaikka

Joensuu, vuodesta 1999 Tampere

Perhesuhteet

Äiti apulaiskanslisti Taimi Elisabeth o.s. Kokkonen, isä metsäteknikko Armas Turunen. Puoliso äidinkielen lehtori Pirkko Liisa os. Kortelainen. Lapset Ville Oskari ja Sasu Pekka Waldemar

Meriitit

Kirjailijaliiton jäsen vuodesta 1985
Näytelmäkirjailijaliiton jäsen vuodesta 1993
P-K:n läänin taidetoimikunnan pj. 1995-97

Ura

Yhteiskunnallinen tutkinto 1977
Kirjastotutkinto 1979 (Tampereen yliopisto)

Toiminut mm. juoksupoikana, hotellipoikana, varastomiehenä, rakennustyömiehenä, levysepän apulaisena, nuorempana hitsaajana. Vuodesta 1979 kirjastonhoitajana.
Yhä päätoimisemmin kirjailijana.


Kirjailijan teokset Vaara-kirjastot.fi:ssä
Kirjailija kohteena Vaara-kirjastot.fi:ssä
Artikkeliviitteitä Käkönen-tietokannassa

Gummeruksen kirjailijat

29.10.2015